Eli jooh.. Pääsin taas tänne. Tää kirjotus on lyhyt.
Mitä meijän kämpässä on muuttunu?
- Mun huoneessa tv. :)
- Olkkarissa isompi tv.
- Autokatos melkein valmis katto-osasta.
Eli näin. Ja sitten vielä tälläinen tarina kun kirjoitin:
KAIKKENSA ANTANUT
Rosa oli kultainennoutaja, sellainen keskikokoinen ja suloinen koira. Rosa ei ollut mikään tavallinen pentu, joka syntyi luonnollisella tavalla, vaan se tehtiin eläinlääkärissä, ikään kuin koeputkilapset. Tämän merkillisen pennun omistajalle sanottiin, että pentuja tulisi yksi tai kaksi, korkeintaan kolme. Mutta niin ei käynyt. Se syntyi suureen perheeseen, johon kuului Rosan lisäksi kahdeksan muuta pentua ja emo. Isä oli kokonaan eri maassa. Alunperin omistajan piti pitää kaikki pennut itse, eli ne muutama, mitä piti tulla. Kahdeksan pennun synnyttyä, hän ei kuitenkaan voinut millään pitää kaikkia yksin, vaan osa piti myydä. Kaksi heikointa kuoli alle luovutusikäisinä. Jäljellä oli enää kuusi pentua, mutta niitä kaikkia ei tuo yksin asuva nainen voinut millään pitää. Hän tarttui siis kynään ja paperiin ja kirjoitti paikalliseen lehteen ilmoituksen pennuista. Ilmoitus julkaistiin ja soittajia oli paljon, enemmän kuin pentuja olisi annettu pois. Rahapulassa nainen kuitenkin joutui myymään kaikki muut paitsi yhden ja se yksi oli Rosa. Rosa oli kaunein ja heikoin. Se oli pienestä pitäen jäänyt aina muiden jalkoihin. Siksipä tämä nainen päätti antaa sille parhaan kodin, jossa se ei enää ikinä jäisi muiden jalkoihin, jossa se saisi rakkautta ja huolenpitoa enemmän kuin oli tarpeen. "Minä lupaan", kuiskasi nainen pennun korvaan kerrottua asiansa.
Ja nainen pitikin lupauksensa. Aamulla aikaisin hän heräsi siihen, että Rosa tuli ja nuoli naamaan. Oli aika lähteä lenkille. Hän antoi Rosalle itse valmistettua ruokaa, jossa oli kaikenlaista lihaa ja kasviksia ja vitamiinejä, kaikkea mitä pieni koira tarvitsee kasvaakseen. Heistä tuli ajanmyötä Rosan kanssa parhaat ystävät, eihän naisella ollut edes miestä tai lapsia, saatikka sitten muutakaan sukua. Naapurin tyttökin tykästyi Rosaan kovasti, hän kävi usein leikkimässä Rosan kanssa, ja kultainennoutaja vahti pikkutyttöä kuin perheenjäsentä, vaikka oli itsekin vielä pentu. Nainen rakensi koiralleen talon, jossa oli lattialämmitys ja kaikkea. Se oli Rosan oma paikka, jonne ei kukaan tulisi, ikinä. Pentu viihtyi siellä. Niinpä sen asuntoon rakennettiin muutama ikkuna lisää ja se remontoitiin muutenkin, koira saisi viettää siellä niin paljon aikaa kuin halusi, vaikka viettää siellä öitä, ja niinhän koira tekikin. Öisin se kuitenkin tuli raapimaan ovea, vaikutti olevan peloissaan ja sen hengitys oli raskasta. Se pääsi syliin ja rauhoittui vähän ajan päästä. Nainen kyllästyi pikkuhiljaa oven availuun ja soitti rakennusmiehen paikalle. Mies sahasi talon oveen pienen luukun, josta koira pääsisi sisään, mutta vain koira, ei kissa tai mikään muu, koska oven eteen asennettiin kädentunnistin. Koiran tassu tallennettiin siihen ja luukku aukeni. Koiran mentyä sisään, se sulkeutui. Nyt Rosa sai tulla ja mennä.
Öiset raapimiset ei siltikään loppuneet, yhä sen hengitys kävi raskaana ja kyyneleet valuivat silmistä. Vähän ajan kuluttua hengitys oli raskasta silloin tällöin päivisinkin, vaikka Rosa ei olisi nukkunut. Emäntä huolestui ja tarttui puhelimeen. Hän soitti eläinlääkärille ja varasi ajan.
Sitten koitti se päivä, kun Rosan pitikin mennä sinne. Nainen otti koiran syliinsä ja kantoi autoon. Naapurin tyttökin oli mukana rauhoittamassa pientä koiraa. Tyttö silitti sen päätä ja antoi sen nukkua sylissään. Ja hän jaksoi pitää tuota kymmenkiloista pentua sylissään koko matkan, vaikka matka oli pitkä. Eläinlääkäriin tultiin ja hermon kyyneleet valuivat emännän kasvoilta. Pentu katseli hermostuneesti ympärilleen huoneessa, joka oli täynnä lappuja ja kuvia. Seinät olivat valkoiset ja huoneen keskellä oli pöytä. Sille pöydälle Rosa nostettiin. Naapurin pikkutyttö piti koiran tassusta kiinni, kun eläinlääkäri tutki eri laitteilla ja jutuilla koiraa. Hän jutteli emännän kanssa ja halasi tätä, hän lohdutti. Hän osoitti näyttöä, jossa näkyi tummaa ja harmaata, se oli kuvaa Rosan sisältä. Eläinlääkäri selitti paljon ja näytti piikkiä emännälle. "Ei koira tunne mitään", lohdutti eläinlääkäri. Itkunsekaiset silmät näyttivät tyhjiltä, kun nainen nyökkäsi, ja otti koiransa syliin viimeistä kertaa. Ja kun koira oli laskettava pöydälle, tarttui naapurin tyttö tämän tassusta ja laski pienen päänsä viimeisen kerran koiran turkkiin. Ja koira laski päänsä tytön kädelle, niin kuin se oli viimeisellä automarkallaan tehnyt. Se hengitti jälleen raskaasti ja näki vain piikin. Kyynel valui jälleen sen silmästä. Sitten se ei tuntenut mitään, ei mitään. Ei nähnyt mitään.
"Ja hän jaksoi pitää tuota kymmenkiloista pentua sylissään koko matkan, vaikka matka oli pitkä." Elämän matka.
